Mainos
Mainos

Stockmannin kassavirta hiljeni

Kauppakonserni Stockmannin alkuvuosi oli ankea. Stockmann-konsernin myynti pieneni tammi-maaliskuussa 15 prosenttia vuoden takaisesta. Suomessakin pudotusta myynnissä tuli 10 prosenttia. Stockmannin tulos ennen veroja jäi tammi-maalikuussa lähes 27 miljoonaa euroa pakkaselle, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tappiota kertyi vajaat 14 miljoonaa euroa.

Stockmannin mukaan kysyntä on heikentynyt kaikilla Stockmannin markkina-alueilla, ja kysynnän kehityksen ennakointi on edelleen erittäin vaikeaa. Yhtiö arvioi, että myös huhti-kesäkuun myyntiluvut tulevat jäämään edellistä vuotta pienemmiksi edelleen jatkuvan heikon taloustilanteen vuoksi. Yhtiö kertoo sopeuttavansa toimiaan alhaisempaan kysyntään.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme