Mainos
Mainos

Stora Enson Karvinen ei saa kultaista kädenpuristusta

Viimeisiä päiviä Stora Ensossa työskentelevä Jouko Karvinen lähtee ilman kultaista kädenpuristusta. 

Jouko Karvinen on pyytänyt itse eroa, joten hänelle ei makseta irtisanomiskorvausta. Mikäli Karvinen olisi irtisanottu, hän olisi ollut oikeutettu vajaan 1,3 miljoonan euron irtisanomiskorvaukseen. 

Stora Enson viestinnästä kerrotaan, että Karvinen työskentelee yhtiössä tämän kuun loppuun asti. 

Yhtiön uusi toimitusjohtaja on ruotsalainen Karl-Henrik Sundström. Hän aloitti toimitusjohtajana elokuun alussa, mutta on työskennellyt Stora Ensossa muissa tehtävissä jo muutaman vuoden ajan. 

MTV Uutiset ei saanut vastausta tiedusteluun Sundströmin palkasta tai palkkioista. Stora Enson mukaan asiasta kerrotaan vasta ensi vuonna ilmestyvässä vuosikertomuksessa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme