Mainos
Mainos

Suomalaisten ABB-yhtiöiden tilauskehitys vaihteleva

Suomalaisten ABB-yhtiöiden saamat tilaukset olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 1956 miljoonaa markkaa. Siitä vientitilausten osuus oli 951 miljoonaa eli 49 prosenttia.

ABB-Service-yhtiöt, ABB Motors Oy ja ABB Power Oy kasvattivat merkittävästi tilauksiaan vuoden takaisesta tasosta, mutta koska eräät konserniyhtiöt jäivät edellisen vuoden tilausvauhdista, konsernin koko tilauskertymä jäi kymmenen prosenttia alle viime vuoden vastaavan.

Alkuvuoden tilauskehitykseen vaikutti konsernijohtaja Matti Ilmarin mukaan se, että teollisuus on viime aikoina tehnyt vähän suuria investointipäätöksiä Suomen ja Länsi-Euroopan markkinoilla.
-Loppuvuoden osalta odotamme terästettyjen markkinointi- ja myyntitoimenpiteiden tuovan uusia markkinoita ulottuvillemme esim. Kaakkois-Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Erityisesti panostamme myynti- ja markkinointivoiman kasvattamiseen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, sanoi Ilmari.

Ensimmäisen vuosineljänneksen suurimpia tilauksia olivat voimalaitos- ja potkurijärjestelmä Masa -Yardsin Turun telakalla rakennettavaan maailman suurimpaan risteilyalukseen. Merkittäviin vientiprojekteihin kuuluivat mm. useat sähköasemat Vietnamiin ja Nepaliin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme