Mainos
Mainos

Suomeen uusi talousalan sanomalehti

Suomessa alkaa loppuvuodesta ilmestyä uusi viisipäiväinen taloussanomalehti.

Lehden kustantajana on Sanoma Osakeyhtiön tytäryhtiöksi Helsinki Media Companylta siirtyvä tietotoimisto Startel, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Uuden lehden päätoimittajaksi on nimitetty Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Antti-Pekka Pietilä.

Talouslehden ensimmäinen näytenumero ilmestyy marraskuussa. Lehdestä kaavaillaan kilpailijaa Aamulehti-yhtymän omistamalle Kauppalehdelle. Uuden lehden nimeä ei ole vielä päätetty. Talouslehden oheen ollaan perustamassa myös erilaisia sähköisiä tietopalveluita.

Talentum ja Sanoma Oy yhteistyöhön?

Uutta talouslehteä julkaisemaan ryhtyvä Sanoma Oy on neuvotellut yhteistyöstä Talentumin kanssa. Talentum julkaisee muun muassa Talouselämä-lehteä sekä Tekniikka ja talous -lehteä.

Sanoma Oy on tiedustellut Talentuminen kiinnostusta hankkeeseen ja yhtiöiden edustajat ovat tavanneet. Talentumin toimitusjohtajan Harri Roschierin mukaan tunnustelevia neuvotteluja on käyty. Talentumin hallitus ei kuitenkaan ole käsitellyt asiaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme