Mainos
Mainos

Suomen bruttokansantuote jatkaa pirteää kasvua

Suomen työpäiväkorjattu bruttokansantuote kasvoi huhti–kesäkuussa 3 prosenttia verrattuna samaan aikaan viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 0,4 prosenttia.

Vienti pysyi toisella neljänneksellä alkuvuoden tasolla. Kasvua oli kuitenkin edellisvuoden samaan ajankohtaan verrattuna noin 8 prosenttia. Tuonti kasvoi alkuvuoteen verrattuna 3 prosenttia ja edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 4 prosenttia.

Investoinnit kasvoivat toisella neljänneksellä jopa 11 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Lisäksi yksityinen kulutus kasvoi hieman.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi tiedotteessaan, että Suomen talous kirii viimein Saksan ja Ruotsin vauhtia hieman kiinni.

– Talouden kasvu on viimein myös laaja-alaista ja tasapainoisempaa, eli myös avoin vientisektori menestyy kansainvälisessä kilpailussa ja investoi voimakkaasti.

Kuoppamäki nostaa tuoreista talousluvuista parhaaksi merkiksi sen, että kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointien nousu jatkuu.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme