Mainos
Mainos

Suomen Lähikauppa vähentää väkeä

Suomen Lähikauppa yrittää petrata tuloskuntoaan tiukalla kulukuurilla. Yhtiö aloittaa tukitoiminnoissaan yt-neuvottelut. Yt-neuvottelujen piirissä ovat Helsingin tukiorganisaatio, Tampereen talouspalvelukeskus ja kentän tukitoiminnot, lähes 300 henkilöä.

Yhtiö arvioi vähennystarpeeksi noin 50 työtehtävää. Kaikkiaan Suomen Lähikaupan palveluksessa noin 6 500 työntekijää.

Kauppaverkoston kehittämisestä, toimintamallien tehostamisesta ja kulusäästöistä koostuvan tervehdyttämisohjelman tavoitteena on yhtiön mukaan nostaa yrityksen operatiivinen tulos voitolliseksi ensi vuonna.

- Tervehdyttämisohjelma sisältää kustannussäästöjen lisäksi useita toimenpiteitä, joiden tavoitteena on kannattavuutemme parantaminen. Kannattavien kauppojen edelleen kehittäminen on avainasemassa, mutta tämän lisäksi pyrimme nopeuttamaan ratkaisujen löytymistä kannattamattomille yksiköillemme, toimitusjohtaja Ralf Holmlund sanoo tiedotteessa.

Suomen Lähikauppa Oy Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavarakauppayritys, jolla on kolme valtakunnallista kauppaketjua: Siwa, Valintatalo ja Euromarket.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme