Mainos
Mainos

Suomen Pankki: Hallituksen tehtävä miljardin lisäsopeutus

Valtion talouden velkaantumisen taittaminen edellyttää nykyiseltä hallitukselta miljardin lisäsopeutusta, arvioi Suomen Pankki talouskatsauksessaan.

Pääjohtaja Erkki Liikanen arvioi, että Suomen taloustilanne on huonontunut kuluvan vuoden aikana niin paljon, että viime keväänä tehdyt päätökset eivät riitä, vaan lisätoimia tarvitaan.

– Viime kevään päätökset olivat merkittäviä, mutta talouskehitys on jäämässä tuolloin odotettua heikommaksi, sanoo Liikanen.

Riittävän ylijäämän saaminen koko julkiseen talouteen vaatii vielä tätäkin mittavampia toimia, ja niiden toteuttamiseen tarvitaan koko vuosikymmenen kestävä sopeuttamisohjelma.

– Siinä riittää työtä nykyiselle ja seuraavallekin hallitukselle, arvioi pääjohtaja Liikanen.

Hallitus päättää lisäsopeutustoimista helmi-maaliskuussa, jolloin on sekä hallitusohjelman puolivälintarkastelu että budjettikehysneuvottelut. Käytettävissä olevia mahdollisia toimia ovat veronkorotukset tai budjetin lisäleikkaukset, todennäköisesti niiden yhdistelmä ja myös mahdollisesti työmarkkinajärjestöjen sopimat kustannuskehitykseen vaikuttavat toimet.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Kymmenen uutiset 13.12.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme