Mainos
Mainos

Suomen Pankki: Suhteellinen velkaantuminen yli 90-luvun laman tason

Talouden taantuma syvenee ja pitkittyy, ennustaa Suomen Pankki. Bruttokansantuote supistuu keskuspankin ennusteen mukaan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Kokonaistuotannon kasvu jää ensi vuonna 0,7 prosenttiin. Vuonna 2015 talous kasvaa 1,4 prosenttia.

Julkisen talouden velkaantumisen pysäyttämiseksi tarvitaan keskuspankin mukaan lisätoimia. Julkinen velka ylittää ennusteen mukaan vakaus- ja kasvusopimuksen velkakaton 2015 ja nousee 62 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suhteellinen velkaantuminen ylittää 1990-luvun laman tason.

Suomen Pankki alensi tämän vuoden kasvuennustetta poikkeuksellisen paljon eli 1,2 prosenttiyksikköä viime joulukuusta. Keskuspankin arvio on tuntuvasti synkempi kuin muiden tutkimuslaitosten ennusteet.

Pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan taantuman pitkittyminen johtuu suomalaisen teollisuuden rakennemuutoksesta ja finanssikriisiä seuranneesta taantumasta.

Työttömyysaste nousee Suomen Pankin ennusteen mukaan ensi vuonna 8,6 prosenttiin. Työttömyysaste ei alene merkittävästi seuraavanakaan vuonna, vaan on edelleen 8,3 prosenttia.

(MTV3 – STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme