Mainos

Suomen talous edelleen laskussa – bruttokansantuote supistui

Suomen bruttokansantuote supistui heinä-syyskuussa 0,8 prosenttia vuoden takaisesta.

Huhti-kesäkuuhun verrattuna nousua kuitenkin kertyi 0,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Suomen talous näyttää silti olevan edelleen laskussa Tilastokeskuksen lukujen valossa. Kokonaistuotanto putosi syyskuussa 0,5 prosenttia elokuusta. Viime vuoden syyskuusta tuotanto putosi yhden prosentin.

Kokonaistuotanto oli laskussa jo elokuussa vuoden takaiseen verrattuna. Heinäkuussa oli vielä kasvua.

Syyskuun lukuja vetivät alas palvelut. Myös alkutuotanto eli maatalous ja siihen verrattavat elinkeinot supistuivat. Sen sijaan pohjamudissa matavat teollisuus ja rakentaminen pysyivät ennakkotietojen mukaan vuoden takaisella tasolla.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot