Mainos
Mainos

Suomen talous kasvaa maltillisesti, viennin merkitys kasvaa

Suomen talouskasvu jatkuu maltillisena, mutta kasvua tukevia tekijöitä on aikaisempaa useampia, kertoo Suomen Pankki. Yksityinen kulutus ja investoinnit tukevat yhä talouskasvua, mutta myös nettoviennin merkitys kasvaa.  

Päivitetyn ennusteen mukaan bruttokansantuote kasvaa 1,6 prosenttia vuonna 2017. Vuonna 2018 talous kasvaa 1,5 prosenttia ja vuonna 2019 kasvu on 1,3 prosenttia. 

Viime vuonna Suomen talous jätti Suomen Pankin mukaan taantuman yhä selvemmin taakseen. Koko viime vuoden osalta bruttokansantuote kasvoi 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Kausitasoitettu bruttokansantuote pysyi vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisen vuosineljänneksen tasolla, mutta vuodentakaiseen verrattuna bruttokansantuote kasvoi työpäiväkorjattuna 1,3 prosenttia. 

Viime vuonna talouden kasvua tukivat investoinnit ja yksityinen kulutus.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme