Mainos
Mainos

Suomen talous nousussa

Suomen talous on kääntynyt nousuun.

Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa hienoiset 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Yliaktuaari Pasi Koikkalainen Tilastokeskuksesta sanoo, että luku on hyvä merkki, mutta vasta myöhemmin nähdään onko kasvu pysyvää:

- Pahin pudotus BKT:ssä näyttäisi toistaiseksi olevan ohi, mutta nämä uusimmat luvut voi aina tarkentua. Eli ei tässä mitään vakaata kasvua näy, enemmänkin tällainen tasaantuminen.

Koikkalainen arvioi, että työllisyys kääntyy nousuun aikaisintaan vuoden kuluttua.

Valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen pitää lukuja lupaavina:

- Tästä voidaan päätellä ainakin alustavasti, että suhdannekäänne on tapahtunut. Se tarkoittaa sitä, että ollaan siirtymässä pikkuhiljaa vaiheeseen, jossa tuotanto ja talous alkaa kasvaa.

Kuismasen mukaan työllisyys reagoi viiveellä taloudessa tapahtuviin muutoksiin.

- Ensi vuodesta tulee työllisyysmielessä vielä heikompi vuosi kuin tästä vuodesta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme