Mainos
Mainos

Suomen talous piristyy hieman

Tilastokeskuksen tiistaina julkistamat ennakkotiedot tukevat sitä, että Suomen talous on piristymässä.

Bruttokansantuotteen arvioidaan kasvaneen heinä-syyskuussa 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna bkt:n kerrotaan kasvaneen 1,4 prosenttia.  

Työllisten määrän ennakoidaan puolestaan kasvaneen 0,5 prosenttia viime vuoden vertailujaksosta. Myös tehdyt työtunnit olivat hieman vuoden takaista ylempänä.   

Syyskuun kausitasoitettu tuotanto pysyi edelliskuun tasolla.   
Tilastokeskus julkistaa tarkemmat kasvuluvut ensi kuussa.  

Suomen talous on kasvanut kuluvana vuonna arvioitua hitaammin. Huhti-kesäkuussa kasvu oli 0,4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.   
Valtiovarainministeriö arvioi syyskuussa Suomen kuluvan vuoden talouskasvuksi 1,1 prosenttia.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme