Mainos
Mainos

Suomen teollisuus saa tukia EU-keskiarvoa vähemmän

Valtio tukee Suomen teollisuutta hieman vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin mukaan Suomen tukitaso on OECD-maiden keskitasoa. Teollisuudessa eniten tukea ovat saaneet metallialan yritykset.

Vattin mukaan runsas puolet koko Suomen yritystuista on tällä vuosikymmenellä mennyt teollisuuden toimialoille. Eniten tukea on saanut metalliteollisuus, jonka osuus kaikista yrityistuista on ollut viidenneksen luokkaa. Aiemmin toiseksi tuetuin ala oli kustantaminen ja painaminen, mutta lehdistön tukemisen vähennyttyä toimialan osuus tuista aleni tuntuvasti. Nykyisin toiseksi tuetuin teollisuuden haara on metsäteollisuus, jonka osuus yritystuen kokonaismäärästä on 7-10 prosenttia.

Vattin selvityksen mukaan yritystukien osuus valtion menoista on vuosina 1984-1996 ollut 2-3 prosentin luokkaa. Vuoden 1993 jälkeen yritystukien markkamääräinen potti on pienentynyt. Vuonna 1993 yritystukien määrä oli 5,7 miljardia markkaa ja nyt summa liikkuu neljän miljardin tuntumassa. Valtaosa yritystuesta on annettu avustuksina; suorana tukena tai korkotukena. Avustuksien osuus 1984-1996 on ollut 60-80 prosenttia. Toiseksi suurin tukimuoto on ollut valtionyhtiöille suunnattu osakepääomatuki.

Vattin tutkija Teuvo Junka arvioi, että Suomen teollisuuden tukiaste on jonkin verran EU-maiden keskitasoa pienempi ja vastannee OECD-maiden keskitasoa. Myös yritystukien painotus eri käyttötarkoitusten kesken ja Jungan mukaan ollut kutakuinkin yhdenmukainen muiden OECD-maiden kanssa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme