Mainos
Mainos

Suomen valtiojohto pähkäilee teknologiaa Sveitsin talousfoorumissa

Talouselämän ja politiikan huippunimet kokoontuvat tänään Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa.

Suomesta kokoukseen osallistuvat presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.).

Niinistö osallistuu istuntoihin, joissa käsitellään muun muassa kilpailukykyä ja innovaatioita. Presidentin kanslia kertoi aiemmin, että ohjelmassa on myös kahdenvälisiä tapaamisia.

Vuosittain järjestettävässä Maailman talousfoorumissa käsitellään ajankohtaisia talouskysymyksiä. Tänä vuonna teemana on erityisesti teknologisten muutosten vaikutukset. Kokouksessa ei tehdä päätöksiä, mutta todennäköisesti talouskriisi nousee keskusteluihin.

Foorumiin osallistuu poliittisia päättäjiä, yritysjohtajia, tutkijoita sekä kansainvälisten järjestöjen edustajia. Osallistujia on yhteensä 2500. Heidän joukossaan on yli 40 valtion- tai hallituksen päämiestä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme