Mainos
Mainos

Suomen vienti kasvoi hieman – kasvua etenkin EU:n ulkopuolella

Suomen tavaraviennin arvo oli huhtikuussa 4,8 miljardia euroa, joka on prosentin suurempi kuin viime vuoden huhtikuussa, kertoo Tullin ennakkotilasto.  

Tuonti laski huhtikuussa 17 prosenttia ja oli arvoltaan 4,2 miljardia euroa. Tammi-huhtikuussa yhteenlaskettu vienti supistui kaksi prosenttia ja tuonti seitsemän prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Kauppatase oli huhtikuussa 545 miljoonaa ylijäämäinen. Viime vuonna kauppatase huhtikuussa oli alijäämäinen 375 miljoonaa euroa.  

Viennin kasvualoja olivat koneet ja laitteet, rauta ja teräs sekä turkisnahat.

Öljytuotteiden viennin arvo jäi selvästi viime vuodesta. Tuonnin laskuun vaikutti eniten raakaöljyn tuonnin raju pudotus huhtikuussa.  

Vienti EU-maihin laski huhtikuussa neljä prosenttia, mutta vienti EU:n ulkopuolelle lisääntyi kahdeksan prosenttia.  

Samaan aikaan tuonti väheni EU-maista kolme prosenttia ja EU:n ulkopuolelta 36 prosenttia. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme