Mainos
Mainos

Suomi mukaan IMF:n NAB:iin

Suomi hyväksyy omalta osaltaan osallistumisen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääoman korotukseen ensi vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä. Samalla eduskunta hyväksyy Suomen osallistumisen IMF:n uuteen jäsenosuuksien ulkopuoliseen rahoitusjärjestelyyn eli NAB:iin, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.

Valuuttarahastossa tehdyn päätöksen mukaan jäsenmaiden on tehtävä sitovat päätökset osallistumisesta jäsenosuuksien korotukseen viimeistään tammikuussa. Suomessa päätökset syntynevät vuoden loppuun mennessä, jolloin eduskunnan odotetaan hyväksyvän ensi vuoden budjetin.

Käytännössä eduskunnan päätös on ongelmaton, sillä eduskunnan pankkivaltuusto ja hallitus ovat seuranneet tiiviisti useita vuosia IMF:ssa käytyjä neuvotteluja ja hyväksyneet Suomelle sovitut osuudet. Suomen Pankin johtokunta hyväksyi osaltaan rahoitusjärjestelyt heinäkuussa, kerrottiin keskuspankista.

Suomen jäsenosuus IMF:ssa nousee korotuksen myötä 861,8 miljoonasta erityisestä nosto-oikeudesta SDR:sta 1 263,8 miljoonaan SDR:iin. SDR:n tämänhetkisen markkakurssin mukaan jäsenosuus kohoaa noin 6 235 miljoonasta markasta noin 9 144 miljoonaan markkaan.

NAB-järjestely on valmiusluotto

NAB on samankaltainen ylimääräinen valmiusluottojärjestely kuin vuonna 1962 luotu Yleinen lainajärjestely GAB, jossa Suomi ei ole mukana. NAB:n puitteissa IMF voi saada käyttöönsä enintään 34 miljardia SDR:ia eli runsaat 245 miljardia markkaa. NAB ei korvaa GAB:ia, joka säilyy edelleen. NAB- ja GAB-luottojen yhteenlaskettu enimmäismäärä on kuitenkin 34 miljardia SDR:ia.

IMF voi käyttää Uuden lainajärjestelyn kautta hankittavia varoja kansainvälisen valuuttajärjestelmän toiminnan ja vakauden turvaamiseksi. NAB:iin osallistuu yhteensä 25 IMF:n jäsenmaata. Suomen osuus järjestelyssä on tarvittaessa 340 miljoonaa SDR:ia eli vajaat 2,5 miljardia markkaa.

Jäsenosuuksien korotuksella ja Uudella lainajärjestelyllä vahvistetaan IMF:n rahoitusmahdollisuuksia. Valuuttarahaston maksuvalmius on viime vuosina kiristynyt, kun se jäsenmaiden normaalin rahoituksen lisäksi on joutunut rahoittamaan mm. rahoituskriisien kanssa kamppailleita Meksikoa, Argentiinaa, Venäjää, Etelä-Koreaa, Indonesiaa, Thaimaata ja Filippiinejä.

IMF:lle lisävaroja 476 mrd markkaa

IMF:n hallintoneuvosto hyväksyi rahaston jäsenosuuksien eli sen pääoman 45 prosentin korotuksen viime helmikuun alussa. IMF:n jäsenosuudet nousevat päätöksen mukaan 146,2 miljardista erityisestä nosto-oikeudesta 212,0 miljardiin erityiseen nosto-oikeuteen. Markoissa IMF:n peruspääoma nousee korotuksen myötä 1 057,8 miljardista markasta 1 533,9 miljardiin markkaan.

Kaikki merkittävät IMF:n jäsenmaat hyväksyivät korotuspäätöksen IMF:n hallintoneuvostossa. Kansallisen hyväksymismenettelyn takarajaksi sovittiin tammikuun loppu ensi vuonna. Korotuspäätöksen voimaanastumisen edellytyksenä on kuitenkin, että vähintään 85 prosenttia IMF:n äänivallasta käyttävät maat ovat hyväksyneet sen. Jäsenosuuksien korotuksen jälkeen Euroopan Yhteisön jäsenmaiden osuus IMF:n peruspääomasta on 30,3 prosenttia. Yhdentoista euromaan yhteenlaskettu jäsenosuus on 23,0 prosenttia ja euron ulkopuolelle alussa jäävien neljän EU-maan 7,4 prosenttia.

Suurin maakohtainen kiintiö on Yhdysvalloilla. Jäsenosuuksien korotuksen jälkeen sen kiintiö on 37,1 miljardia SDR:ia ja ääniosuus 17,5 prosenttia. Japanin jäsenosuus on 13,3 miljardia SDR:ia ja ääniosuus 6,3 prosenttia. Saudi-Arabian jäsenosuus nousee 7,0 miljardiin SDR:iin, Kanadan 6,4 miljardiin, Venäjän 5,9 miljardiin, Kiinan 4,7 miljardiin ja Intian 4,2 miljardiin SDR:iin.

NAB:n puitteissa tarvittaessa käyttöön otettavista luotoista Yhdysvaltain osuus on 6,7 miljardia SDR:ia, Saksan ja japanin 3,6 miljardia SDR:ia, Britannian ja Ranskan 2,6 miljardia SDR:ia, Saudi-Arabian 1,8 miljardia SDR:ia ja Sveitsin 1,6 miljardia SDR:ia.

NAB astuu voimaan, kun vähintään 28,9 miljardin SDR:n luottovarauksia edustavat jäsenmaat ovat hyväksyneet sen. Huhtikuussa noin kahta kolmasosaa koko NAB:sta edustavat maat olivat IMF:n mukaan saaneet muodollisen kansallisen hyväksymismenettelyn hoidetuksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme