Mainos
Mainos

Suomi Pohjoismaiden ykkönen ulkoistuksissa

Suomalaisyritykset ulkoistavat selvästi aktiivisemmin toimintojaan ulkopuolisille kuin norjalais- ja ruotsalaisyritykset. Ruotsissa ollaan kuitenkin Suomea enemmän kiinnostuneempia ulkoistamaan toimintoja kaukomaihin.

Suomalaiset yritykset ovat kaikkein pisimmällä ulkoistamisessa pohjoismaisista yrityksistä. Kansainvälisen konsultointi- ja palveluyrityksen Accenturen tutkimuksen mukaan noin neljännes suomalaisista yli 400 työntekijän yrityksistä on siirtänyt toimintojaan ulkopuolisille yrityksille laajamittaisesti, mikä on selvästi korkein luku Pohjoismaissa.

Suomen ohella vain Tanskassa yritykset ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ulkoistamiseen, kertoo Accenturen Suomen tytäryhtiön toimitusjohtaja Juho Malmberg.

Ruotsi ja Norja ovat selvästi jäljessä ulkoistuksissa. Ruotsalaiset yritykset ovat kuitenkin suomalaisia yrityksiä kiinnostuneempia ulkoistamaan toimintojaan Intiaan tai muihin kaukomaihin.

Suomalaiset yritykset pitäytyvät mieluummin lähialueilla tai kotimaassa, mutta kiinnostus kaukoulkoistukseen on kasvussa myös Suomessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme