Mainos

Talentum sopi lomautuksista

Talentum Media Oy:n ja Talentum Oyj:n yt-neuvotteluissa on päästy lopputulokseen lomautusten osalta. Lomautukset toteutetaan eri yksiköissä työmäärän mukaan vaihdellen siten, että keskimääräinen lomautusaika on kaksi viikkoa.

Talentum kertoo, että henkilöstön lomautus ja kulusäästöt ovat välttämättömiä yhtiön kannattavuustason säilyttämiseksi koska yhtiölle tärkeät ilmoitusmarkkinat ovat pienentyneet. Nyt päätetyillä toimenpiteillä saavutettavat kulusäästöt vaikuttavat pääosin neljännellä vuosineljänneksellä.

Nyt päättyneet lomautusta koskevat yt-neuvottelut koskevat yhteensä 238:aa henkilöä. Lisäksi toteutetaan Talentum Oyj:n johdon osalta lomautuksia vastaava palkanalennus.

Talentum-konsernissa jatketaan toimintojen tehostamista ja kustannusten sopeuttamista.

Lomautuksista huolimatta yhtiön lehdet ja kirjat ilmestyvät julkaisusuunnitelman mukaisesti, ja lomautuksista ei aiheudu viiveitä liiketoiminnalle, yhtiö kertoo.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot