Mainos
Mainos

Talouselämä: Kaupan alalla eniten epäluotettavia kumppaneita

Joka kolmas yritys on tuoreen selvityksen mukaan törmännyt epäluotettavaan yhteistyökumppaniin, kertoo Talouselämä. Eniten epäluotettavia kumppaneita Suomessa on kaupan alalla.

Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin selvityksestä käy ilmi, että kaupan alalla jopa 40 prosenttia yrityksistä raportoi viimeisen kolmen vuoden aikana kohdanneensa epäluotettavan yhteistyökumppanin. Toiseksi eniten epäluotettavia toimijoita oli rakennusalalla.

Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari ovat kartoittaneet suomalaisten yritysten turvallisuustilannetta vuodesta 2005 lähtien. Yritysten rikosturvallisuus 2017 - riskit ja niiden hallinta -selvitys on neljäs aiheeseen liittyvä selvitys.

Myös lahjonta lisääntynyt

Aiemmilla kerroilla rakennusalalla on ollut toimialoista eniten epäluotettavia yhteistyökumppaneita. Kaupan ala oli nyt ensimmäistä kertaa listauksen kärjessä.

Selvityksestä käy ilmi, että myös lahjonta on yleistynyt. Vastanneista yrityksistä kolme prosenttia oli kohdannut lahjontaa viranomaisten kanssa asioidessaan ja viisi prosenttia yritysten välisessä yhteistyössä. Edellisessä selvityksessä luvut olivat yksi ja kolme.

Eniten lahjontaa yritysten välisessä yhteistyössä kohtasivat rakennusalan yritykset.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme