Mainos
Mainos

Tamron voitto kaventui rutkasti

Lääkejakelija Tamro tulos viime vuodelta jäi ennakoituakin heikommaksi.

Tamro-yhtiön voitto rahoituserien jälkeen oli vain hieman alle 2,5 miljoonaa euroa eli noin 14,6 miljoonaa markkaa. Vuotta aiemmin tulosta syntyi 32 miljoonalla eurolla eli melkein 190 miljoonalla markalla.

Lisäksi voitosta 80 miljoonaa markkaa menee Norjassa paljastuneiden kirjanpitokaunistelujen jälkien paikkaamiseen. Ne ovat satunnaisissa erissä. Näin nettotulos painuu miinukselle. Liikevaihtoa yhtiölle kertyi 3,5 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen tuli melkein 10 prosenttia.

Yhtiön keskeisillä markkinoilla Suomessa ja Ruotsissa kilpailutilanteen uskotaan säilyvän myös tänä vuonna vaativana. Tamron arvion mukaan kannattavuutta saadaan kuitenkin korjatuksi viime vuodesta, jolloin se meni "poikkeuksellisen" alas.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme