Mainos
Mainos

Tapiola: Talouden pohja vasta edessä

Tapiola-ryhmä ennustaa Suomen taloussuhdanteen pohjan olevan vasta edessä. Tapiolan mukaan pohja tavoitetaan vuodenvaihteen tienoilla.

Tapiola-ryhmä ennustaa talouskatsauksessaan, että Suomen talouskasvu supistuu tänä vuonna 7,2 prosenttia. Näin talouskasvu jää yhtä huonoksi kuin lamavuonna 1991. Työttömyys uhkaa nousta ensi vuoden aikana yli 11 prosenttiin. Asuntomarkkinoilla puolestaan kaupan piristyminen on pysäyttänyt hintojen laskun. Se ei kuitenkaan vaikuta ensi vuoden inflaatioon, joka pysyy ensi vuonnakin -0,5 prosentissa.

Tapiolan mukaan talouden taantuma pysähtyy viimeistään alkukevään aikana. Tapiola nostaakin hieman ensi vuoden talousennustetta. Tuore arvio on -0,3 prosenttia, kun aiemnpi arvio oli -0,5 prosenttia.

Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvisen mukaan ensi vuodelle kaavaillut veronkiristykset kuulostavat liian aikaisilta. Järvinen katsoo, että elvytystä pitäisi jatkaa, eikä päättäjien pitäisi uskoa liian optimistisiin arvioihin talouden noususta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme