Mainos
Mainos

Tarkastajat hyväksyivät Kreikan seuraavan lainaerän

Kreikan säästökuuri on EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tarkastajien mukaan edennyt pääosin sovittujen ehtojen mukaan. Seuraava maalle luvattu lainaerä voidaan maksaa ilman lisäehtoja.

Helmikuussa maksuun tulevan neljännen erän saaminen sen sijaan vaatii Kreikalta vielä lisäponnistuksia, tarkastajat kertoivat Ateenassa tänään.

EU ja IMF lupasivat Kreikalle viime keväänä 110 miljardin euron tukipaketin, jonka vastineeksi maa toteuttaa tiukkaa kulukuuria.

Lainan ehtoihin kuului, että Kreikan julkisen talouden alijäämän olisi pitänyt tänä vuonna supistua 8,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoite jää nyt saavuttamatta, koska Kreikan edellisen vuoden vaje paljastui arvioitua suuremmaksi.

IMF:n tarkastusryhmää johtaneen Poul Thomsenin mukaan se ei kuitenkaan estä tuen maksua, sillä Kreikka on sitoutunut kuromaan eron umpeen ensi vuonna.

(MTV3- STT- TT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme