Mainos
Mainos

Telakkojen tilauskanta ylitti 50 milj. tonnia

Maailman telakoiden tilauskanta nousi syyskuun lopussa taas uuteen ennätykseen. Tilauskanta ylitti englantilaisen Lloydin luokituslaitoksen keräämien tietojen mukaan 50 miljoonan bruttorekisteritonnin rajan.

Telakoiden tilauskanta on kasvanut tasaisesti koko vuoden. Viime vuoden lopun 45,3 miljoonasta bruttorekisteritonnista se nousi maaliskuun lopussa 47,0 miljoonaan tonniin ja kesäkuun lopussa edelleen 48,9 miljoonaan tonniin. Kolmannella vuosineljänneksellä maailman telakoilta valmistui Lloydin keräämien tietojen mukaan 343 alusta, joiden bruttovetoisuus oli 5,6 miljoonaa tonnia. Niiltä tilattiin 411 uutta alusta, joiden bruttovetoisuus oli 7,8 miljoonaa tonnia.

Suomen telakoiden tilauskanta oli syyskuun lopussa 631 000 tonnia eli maailman kahdenneksitoista suurin. Telakoiden tilauskirjoissa oli yhteensä kolmetoista alusta. Niistä viisi oli matkustaja-aluksia, kolme matkustaja-ro-ro aluksia ja kaksi rahtialuksia. Aluksista kaksi toimitetaan tänä vuonna ja kahdeksan ensi vuonna.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme