Mainos

Teleste kasvatti tulostaan

Laajakaistaisiin tietoverkkoihin erikoistuneen Telesten tulos kasvoi viime vuonna hieman edellisvuodesta. Tulos rahoituserien jälkeen oli nyt 9,0 miljoonaa euroa eli 53,5 miljoonaa markkaa. Tulos osaketta kohti suureni 0,4 euroon, ja hallitus ehdottaa jaettavaksi osingoksi 0,1 euroa osaketta kohti.

Telesten liikevaihto koheni 3 prosenttia 68,1 miljoonaan euroon, yli 400 miljoonaan markkaan, ja yhtiön omavaraisuusaste parani reippaasti 45,4 prosenttiin. Tilauskanta puolestaan yli kaksinkertaistui edellisestä vuodesta varsinkin loppuvuoden tilaustulvan ansiosta.

Liiketoiminta-alueista Teleste Access Systems kehittyi suunnitelmien mukaisesti. Teleste Educational taas kärsi markkinoiden murroksesta, ja sen tulos jäi odotetusta. Teleste Home Networks menetti toiseksi suurimman asiakkaansa eikä pystynyt korvaamaan menetystä, liiketoiminta onkin päätetty myydä. Teleste uskoo liikevaihdon kasvavan ja tuloksen paranevan tänä vuonna selvästi. Kannattavuuden uskotaan pysyvän hyvänä. (STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot