Mainos
Mainos

Telia vahvistaa neuvottelevansa Bonnierin tv-toiminnan, muun muassa MTV3:n ostamisesta – MTV:n toimitusjohtaja suhtautuu uutiseen positiivisesti

Telia vahvistaa, että yhtiö on neuvotellut Bonnierin kanssa tv-liiketoiminnan ostamisesta. Kauppaan kuuluisivat TV4-kanavan lisäksi CMore sekä suomalainen MTV3.

Ruotsalaismedia Resumén lähteiden mukaan kauppojen hinnaksi on arvioitu noin 10–12 miljardia kruunua, joka on noin miljardi euroa.

Kauppojen syntymisestä on määrä tiedottaa ennen juhannusta. Resume-lehden nimettömien lähteiden mukaan kauppoja on käyty syksystä asti.

Lehti kertoo, että Telia on jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut tv-yhtiöiden ostamisesta ja vuosi sitten yritys oli lähellä ostaa tanskalaisen TDC-yhtiön.

Telialla ei ole asiasta muuta kommentoitavaa, mutta yhtiö ilmoittaa kertovansa asiasta, kun siihen on aihetta.

MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund kertoo suhtautuvansa uutiseen positiivisesti. Nordlund kertoo, ettei Bonnier tai MTV voi kommentoida asiaa toistaiseksi enempää.

MTV:n ohjelmatyöntekijöiden MOT ry:n puheenjohtaja Kari Pyrhönen toivoo, että jos kauppa toteutuu, uusi omistaja suhtautuu uutisten merkitykseen MTV3-kanavalla samalla tasolla kuin MTV nyt.

– Enempää ei kannata nyt spekuloida. Prosessi voi olla hidas, jos tarvitaan EUn kilpailuviranomaisten lausunto, Pyrhönen jatkaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme