Mainos
Mainos

TeliaSonera Finland irtisanoo n. 170

TeliaSonera Finlandin (Sonera Oyj) huhtikuun alussa Suomessa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut noin neljänsadan työtehtävän vähentämiseksi on saatu päätökseen. Yhtiön mukaan neuvottelujen aloittamisen taustalla oli tarve tehostaa toimintaa TeliaSonera Finlandissa sekä Telian ja Soneran yhdistymisestä seuranneet synergiat. TeliaSonera Finland sanoo pyrkivänsä toimilla myös entistä kilpailukykyisempään kustannustasoon Suomen erittäin kilpailluilla tietoliikennemarkkinoilla.

Yt-menettelyyn osallistuneista enintään noin 170 joudutaan irtisanomaan. Loppuosa yhteensä neljänsadan työtehtävän vähentämistarpeesta toteutuu määräaikaisten työsopimusten päättymisillä, eläkkeelle jäämisillä sekä muihin työtehtäviin sijoittumisilla joko TeliaSonerassa Suomessa tai Ruotsissa tai konsernin ulkopuolelle. TeliaSonera Finland tarjoaa irtisanottaville erilaista tukea uudelleensijoittumisessa.

Yhtiössä on tällä hetkellä avoinna ja sisäisessä haussa lähes 70 erilaista työtehtävää. Yhtiöllä on myös vuosittain keskimäärin runsaat neljäsataa määräaikaista työtehtävää, joita on koko ajan päättymässä ja tulossa tarjolle haettavaksi. Yhtiön mukaan on siten mahdollista, että monet nyt irtisanottavista voivat halutessaan sijoittua myöhemmin toisiin tehtäviin.

Tehtävävähennyksistä noin 310 tapahtuu pääkaupunkiseudulla ja loput noin 90 usealla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Lukumäärät näillä yksittäisillä paikkakunnilla ovat niin pieniä, että yksityisyyden suojan turvaamiseksi paikkakuntakohtaisia määriä ei voida julkistaa ilmoitettua tarkemmin.

Henkilöstöä ei vähennetä asiakaspalvelukeskuksista.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme