Mainos
Mainos

Teollisuuden kotimarkkinaosuuden lasku ei selitä työttömyyttä

Tuoreen tutkimuksen mukaan teollisuuden kotimarkkinaosuuksien supistuminen ei selitä Suomeen lamavuosina syntynyttä työttömyyttä. Kun kotimaiset tuotteet kävivät entistä heikommin kaupaksi, työpaikkoja menetettiin vain noin 28 000-35 000, arvioidaan Liiketaloustieteellisen tutkimuslaitoksen tekemässä selvityksessä.

Teollisuuden työpaikkojen vähentymistä selittävät kotimarkkinaosuuksien laskun sijaan mm. lama ja idänviennin romahdus. Useissa yrityksissä myös viennin kasvu on lisännyt työllisyyttä, tutkimuksessa muistutetaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työministeriön rahoittama tutkimus "Teollisuuden kotimarkkinaosuuksien supistuminen ja sen vaikutus työllisyyteen" julkistettiin tänään Helsingissä.

Tutkimuksen mukaan teollisuuden kotimarkkinaosuudet heikentyivät lähes kaikilla toimialoilla, vaikka tuontihinnat kohosivat suhteellisesti enemmän kuin kotimaiset hinnat. Arvomääräisesti mitattuna kotimarkkinaosuus laski vuosina 1988-95 aikana kuusi prosenttia 67 prosentista 61 prosenttiin. Määrämittaisesti arvioituna kotimarkkinaosuudet ovat laskeneet vähemmän, noin 1,7 prosenttia.

Useimmat teollisuudenalat kykenivät korvaamaan kotimarkkinoiden supistumista suuntautumalla vientiin. Ainoastaan tekstiilialan kehitys on ollut heikkoa sekä kotimaan että ulkomaiden markkinoilla.

Tutkimuksessa arvioidaan, että suurin kotimarkkinaosuuden laskua selittävä tekijä on talouden avoimuuden kasvu ja kansainvälistyminen. Liiketaloustieteellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Matti Pulkkinen arvioi lamakauden nopeuttaneen kansainvälistymistä. Hän pitää kotimarkkinaosuuksien laskua luonnollisena ja uskoo niiden laskevan myös jatkossa.
-Kotimarkkinaosuuksien lasku on osa luonnollista kehitystä kaupan avautuessa ja globalisoituessa. Jos tuotanto kasvaa, ja viennin kasvu kompensoi kotimarkkinoiden menetykset, syytä huoleen ei ole, arvioi Pulkkinen.

Tutkimustulokset kotimarkkinaosuuksien muutoksista vuoden 1995 jälkeen ovat olleet ristiriitaisia. Lamavuosien syvimmästä kuilusta on noustu, mutta tulevaisuuden suuntaus on epäselvä. Yhdentyvässä Euroopassa kotimarkkinan käsite on muuttumassa entistä hämärämmäksi. 1970-luvulta peräisin oleva iskulause "Suosi suomalaista" on nyt muokkaantumassa kehotukseksi pitää yllä Suomen kilpailukykyä.

Muihin Pohjoismaihin ja OECD-maihin verrattuna Suomen teollisuuden kotimarkkinaosuudet ovat keskitasoa. Kotimarkkinaosuudet ovat suuria isoissa maissa, kuten Yhdysvalloissa. Vastaavasti pienillä avoimilla talouksilla teollisuuden kotimarkkinaosuuden taso on yleensä alhainen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme