Mainos
Mainos

Teollisuus odottaa vilkkaampaa syksyä

Teollisuusyritysten tuotanto on hiipunut alkukesästä. Tuoreen suhdannekatsauksen mukaan teollisuusyritykset toivovat kuitenkin syksystä vilkkaampaa. Parempia näkymiä perustellaan tilausten ja viennin kasvulla.
22 prosenttia teollisuusyrityksistä odottaa paranemista ja viisi huononemista.

Paperikone, osa nakyvissa


Ylikuumenemispuheet Teollisuus ja Työnantajat torjuu. Se muistuttaa että sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kehitys peittää alleen sen, että alkukesästä suurimmassa osassa teollisuutta tuotanto oli vielä edellisvuotta vähäisempää

TT:n Johannes Koroman mukaan kasvun pitääkin kiihtyä tuntuvasti vuoden loppua kohden, jotta ennustettu noin neljän prosentin talouskasvu saavutettaisiin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme