Mainos
Mainos

Teollisuusinvestoinnit supistuvat

Teollisuuden kiinteät investoinnit kääntyvät tänä vuonna laskuun kolme vuotta jatkuneen kasvun jälkeen. Tänään julkistetun Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kiinteät investoinnit supistuvat kuluvana vuonna lähes kahdeksan prosenttia.

Investointien supistuminen nopeutuu TT:n tiedustelun mukaan ensi vuonna. Kiinteät investoinnit jäävät tuolloin 14 prosenttia pienemmiksi kuin tänä vuonna. Vielä viime vuonna teollisuuden investoinnit kasvoivat noin 17 prosenttia.

Investointiaste edelleen laskussa

Teollisuuden investointiaste on vuosien 1994-1996 kasvusta huolimatta jäänyt poikkeuksellisen matalalle tasolle. Tänä vuonna teollisuus käyttää investointeihin alle 7 prosenttia liikevaihdosta, kun suhde viime vuonna oli 7,3 prosenttia. Ensi vuonna teollisuuden investointiaste laskee 6 prosenttiin.

Investointiaste on selvästi alhaisempi kuin 1970- ja 1980-luvuilla keskimäärin. Vielä 1980-luvulla teollisuus käytti TT:n selvityksen mukaan investointeihin noin 12 prosenttia teollisuusyritysten liikevaihdosta.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme