Mainos
Mainos

Teollisuusyritysten kannattavuus noussut ounasteltua vähemmän

Teollisuusyritysten kannattavuus on tänä vuonna noussut odotettua vähemmän. Viime vuonna pienten ja keskisuurten yritysten kannattavuus koheni tuntuvasti, mutta suurten heikkeni. Lähes kolmannes yrityksistä teki tappiota. Yritykset maksoivat voitostaan enemmän osinkoja kuin mihin suomalaisyrityksissä on totuttu.

Tiedot ilmenevät Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n tiedustelusta, johon osallistui 700 yritystä.

TT:n tiedustelun mukaan yritykset käyttävät yli puolet varauksista investointeihin ja loput suoraan tulokseen. TT:n varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela arvioi, että pelkästään siirtymävarausten purku lisää teollisuuden veronmaksua tänä vuonna miljardi markkaa. Viime vuonna TT:n jäsenyritykset maksoivat veroa 5,5 miljardia.

Korpela muistuttaakin, että osakeyhtiöt tuottivat viime vuonna valtiolle tuloveroja edellisen vuoden tapaan 13 miljardia, vaikka yhtiöiden kannattavuus tuntuvasti aleni.

Selvityksessä mukana olleilla pienyrityksillä - liikevaihto alle 50 miljoonaa - viime vuosi sujui selvästi edellisvuotta paremmin. Niiden tulorahoitus kasvoi, korkokulut laskivat ja myös käyttökatetta kertyi aiempaa enemmän.

Myös keskisuurilla yrityksillä meni edellisvuotta paremmin. Pienyritysten tulorahoitus oli yli kuusi prosenttia liikevaihdosta ja keskisuurten kahdeksan prosenttia. Pienten yritysten käyttökate nousi lähes kymmeneen prosenttiin liikevaihdosta ja keskisuurten 11,5 prosenttiin.

Suurilla yrityksillä pääoman tuotto ja liiketulokset heikkenivät. Koko yritysjoukossa sijoitetun pääoman tuotto oli nyt keskimäärin kymmenen prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 11,5 prosenttia. Samaan aikaan yhtiöiden liiketulos laski vajaaseen seitsemään prosenttiin liikevaihdosta, kun se edellisenä vuonna oli yli kymmenen prosenttia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme