Mainos

Terästuotevalmistaja Opa aloittaa yt-neuvottelut

Yt-neuvottelujen perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt.

Keittiön terästuotteita valmistava Opa Oy aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat yhtiön kaikkia 60:ta työntekijää. Suurin osa heistä työskentelee Mikkelissä.

Huomenna alkavien yt-neuvottelujen perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Toimitusjohtaja Kai Qvistin mukaan neuvotteluissa arvioidaan uudelleen yhtiön tuotantorakenne ja selvitetään mahdolliset sopeuttamistoimet. Kysymykseen voi tulla esimerkiksi tiettyjen tuoteryhmien valmistuksen ulkoistaminen.

- Tässä on kysymys pitkälti kilpailukyvyn säilyttämisestä. Kysymys on keskeneräisistä asioista, joihin ei ole olemassa vastausta. Tästäkään syystä emme ole halunneet puhua henkilöstömääristä, joita neuvottelut koskevat, kertoi Qvist tänään.

Neuvottelut kestävät heinäkuun loppupuolelle. Opa Oy valmistaa keittiötuotteita, muun muassa ruostumattomia teräskattiloita.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot