Mainos

TJ Groupin kompurointi jatkuu

Yhtiön tulostavotteiden saavuttamista jarruttaa sisäpiiri- ja tiedottamisrikoksiin liittynyt oikeusjuttu, josta lankesi sille 50 000 euron yhteisösakko.

TJ Group ei saavuttane tälle vuodelle asettamiaan tulostavoitteita. Tavoitteiden karkaamisen taustalla on TJ Groupin oikeusjuttu ja sen jatkuminen. Yhtiö toisti viime viikolla antamansa tulosvaroituksen osavuosikatsauksessaan.

- Oikeusprosessin jatkuminen käytännössä estää mahdollisten yritysjärjestelyiden toteutuksen ja aiheuttaa ylimääräisiä kuluja emoyhtiölle, katsauksessa todetaan.

TJ Groupin alkuvuoden tappio ennen veroja supistui 42 000 euroon. Sen sijaan liiketappio revähti viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna yli kaksinkertaiseksi 285 000 euroon.

Konsernin liikevaihto oli viime vuonna vain noin 1,8 miljoonaa euroa, mikä on 16 prosenttia viime vuoden alkupuoliskoa vähemmän.

Hovioikeus langetti heinäkuun alussa TJ Groupille 50 000 euron yhteisösakon sisäpiiri- ja tiedottamisrikoksiin liittyneessä jupakassa. TJ Group aikoo hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. TJ Groupin perustajat, yhtiön hallitukseen kuuluneet Tuomo Tilman ja Jyrki Salminen erosivat viime viikolla tehtävistään saamiensa sisäpiirituomioiden takia.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot