Mainos
Mainos

TT:n Koroma: Talous ei ole ylikuumenemassa

Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton TT:n toimitusjohtajan Johannes Koroman mukaan Suomen kansantalous ei ole ylikuumentunut eikä ylikuumentumassa. Koroma sanoo, ettei tiedossa ei ole sellaisia tosiasioita, jotka osoittaisivat talouden olevan ylikuumenemassa. Teollisuuden osalta ilmassa on päinvastoin selkeitä viilenemisen merkkejä.

-Sen sijaan ylireagointi tähän poliittis-taloudelliseen keskusteluun voi jäähdyttää tilannetta kohtalokkaalla tavalla, Koroma varoittaa. Koroman mielestä ainoastaan pääkaupunkiseudun rakennusalalla on havaittavissa jonkinlaisia lämpenemisen merkkejä.

Koroma ei silti halua väheksyä käytyä ylikuumenemiskeskustelua, sillä Emu-ajan lähestyessä esimerkiksi palkkapaineiden seuraaminen on enemmän kuin tarpeen.

Koroma pitää keskustelua kuitenkin poliittisesti värittyneenä, ja enteilee, että sen avulla saatetaan vielä perustella vaalien jälkeisiä veronkorotuksia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme