Mainos
Mainos

Ulkomaalaisilla yrityksillä sujuu hyvin Suomessa

Ulkomaiset yritykset ovat onnistuneet yritysostoissaan Suomessa varsin hyvin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen selvityksen mukaan vuosina 1991-1995 ulkomaalaisomistukseen siirtyneet yritykset ovat olleet kannattavampia kuin yritykset keskimäärin. Keskeisin ero suomalaisten ja ulkomaisessa omistuksessa olevien yritysten välillä on sijoitetun pääoman tuotto. Ulkomaalaiset ovat saaneet pääomalleen keskimäärin paremman tuoton kuin suomalaiset.

Onnistuneiden yritysostojen lisäksi ulkomaalaiset ovat lisänneet sijoitetun pääoman tuottoa omilla toimillaan. Kannattavuuserot johtuvat selvityksen mukaan suomalaisyritysten heikommasta pääoman kiertonopeudesta. Liikevoitolla mitattuna kotimaiset yritykset sen sijaan ovat kannattaneet ulkomaisia paremmin.

Kannattavuuden lisäksi eroja on työn tuottavuudessa ja yritysten velkaantuneisuudessa. Ulkomaiset yritykset ovat tuottavampia ja vähemmän velkaantuneita kuin kotimaiset yritykset.

Suurimmista 30 prosenttia ulkomaisomistuksessa

Ulkomaalaisten yritysostot ovat meillä kasvaneet selvästi viime vuosikymmenen lopulta lähtien. Suomen 500 suurimmasta yrityksestä vajaat 30 prosenttia on ulkomaisomisteisia. Ulkomaiset yritykset työllistävät joka kymmenen suomalaisen teollisuuden työntekijän.

Ulkomaisten yritysten viennin osuus koko Suomen teollisuuden viennistä lähenee jo kymmentä prosenttia. Viennin osuus on liikevaihdosta on ulkomaisessa omistuksessa olevilla hieman suurempi kuin suomalaisten omistamissa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme