Mainos
Mainos

Ulkomaiset vakuutusyhtiöt Suomeen

Ulkomaiset vakuutusyhtiöt levittävät verkkojaan Suomen vakuutusmarkkinoille. Maihinnousun aloittaja on englantilainen Skandia Life. Se on muutaman vuoden ajan markkinoinut eläkevakuutuksia ja sijoitusvakuutuksia Suomeen.

Ulkomaisia vakuutuksia välittävistä suomalaisyrityksistä arvioidaan, että noin joka kymmenes eläkevakuutus otetaan tätä nykyä ulkomailta. Tarkkoja tilastoja kansainvälisen kilpailun laajuudesta ei vielä ole.

Skandia Life on ruotsalaisen Skandian tytäryhtiö. Pohjoismaat ovat Skandialle kotimarkkinoita. Lisäksi suomalainen vakuutusyhtiö Pohjola on Skandian vähemmistöosakas. Englantilaisyhtiöllä ei ole Suomessa omaa myyntihenkilöstöä saati konttoriverkkoa. Sen vakuutuksia myy ja markkinoi kolme vakuutuskonsulttiyritystä ja kaksi pankkia.

Link Invest Oy on yksi Skandia Lifen edustajista Suomessa. Link Invest Oy aloitti kansainvälisten vakuutustuotteiden konsultoinnin Helsingissä 1994 ja toiminta on nykyään laajentunut tärkeimpiin Suomen kaupunkeihin. Yhtiön omistaa nykyään sen toimiva henkilökunta.

Skandia Life -ryhmän vakuutusmaksutulo oli viime vuonna lähes 8 miljardia markkaa. Skandia Life tarjoaa Suomeen toistaiseksi vain vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja sijoitusvakuutuksia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme