Mainos

Unkari hakee IMF:n hätärahoitusta

Unkari hakee taloudellista tukea Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Pääjohtaja Christine Lagarde kertoi Unkarin hakemuksesta tänään annetulla tiedotteella. Lagarden mukaan Unkari hakee apua myös Euroopan unionilta.

Unkarin taloudellinen tilanne on heikentynyt nopeasti. Valtion velka nousi syyskuussa 82 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Unkarin valtio on viime viikkoina joutunut peruuttamaan useita velkahuutokauppoja sijoittajien lainahaluttomuuden takia.

IMF:n edustajat ovat parhaillaan Unkarissa tekemässä maan talouden seurantatarkastusta. Heidät kutsutaan Lagarden mukaan takaisin Washingtoniin keskusteluja varten. Unkari sai aiemmin tukea IMF:ltä.

Sijoittajien lainanantohaluja on heikentänyt pääministeri Viktor Orbanin hallituksen harjoittama talouspolitiikka. Unkarin talouskasvu on myös heikkoa.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot