Mainos
Mainos

UPM-Kymmene ja April hautasivat laajemman yhteistyöhankkeen

Metsäyhtiö UPM-Kymmenen ja indonesialaisen April-ryhmän kansainvälinen yhteistyö hienopaperialalla ei toteudu vuonna 1997 ilmoitetussa laajuudessa. Hanke kaatui siihen, että Indonesian talousvaikeuksien vuoksi April ei ole kyennyt täyttämään osaltaan sopimusehtoja.

Jo keväällä kerrottiin, ettei suunniteltu osakevaihto ei toteudu. Tänään ilmoitettiin, että myös neuvottelut vaihtoehtoisista suunnitelmista jatkaa allianssia ovat päättyneet tuloksettomina. Yhtiöt jatkavat edelleen yhteistyötä Kiinassa. Niiden yhdessä omistama yhtiö omistaa kaksi tehdasta. Lisäksi UPM-Kymmene on myöntänyt 121 miljoonaa dollarin lainan Aprilin Riaun sellutehtaalle. Siihen kuuluu optio, jolla laina voidaan muuttaa 15 prosentin omistusosuudeksi sellutehtaasta. Lainan vakuutena on Aprilin 49 prosentin omistusosuus yhtiöiden yhdessä omistamasta kiinalaisyhtiöstä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme