Mainos
Mainos

UPM:n Pesonen: Puukaupan verotulkinnat selviksi

UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen esittää, metsänomistajan veromuoto ratkaistaisiin kaupantekohetken eikä maksuajankohdan perusteella.

Metsäjätti UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen vaatii puukaupan verotulkintoihin selvennyksiä ennen vuoden 2006 alussa voimaantulevaa veromuutosta.

Pesonen arvioi Keskisuomalaisen haastattelussa, että veromuutoksen puukaupalle mahdollisesti aiheuttamia häiriöitä voitaisiin ehkäistä selventämällä siirtymävaiheen pelisäännöt yksityiskohtaisesti metsänomistajille jo hyvissä ajoin.

Yksityismetsänomistajista kolmannes kuuluu vielä pinta-alaverotuksen piiriin, mutta reilun vuoden kuluttua kaikkia metsänomistajia ryhdytään verottamaan todellisten myyntitulojen mukaan.

Pesonen esittää, että veromuoto ratkaistaisiin kaupantekohetken eikä maksuajankohdan perusteella. Mikäli viranomaiset hyväksyvät Pesosen ehdotuksen, kaikki ennen ensi vuoden päättymistä tehdyt pinta-alaverotettujen metsäomistajien puukaupat välttyisivät myyntituloverotukselta, vaikka puut korjattaisiin ja lopullinen kauppasumma maksettaisiin vasta vuoden 2006 tai 2007 puolella. Pesonen perustelee esitystään sillä, että metsäteollisuuden on saatava puuta tasaisesti.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme