Mainos
Mainos

Uudenkaupungin autotehtaalla tahkotaan nyt kolmessa vuorossa – tavoitteena tuotantoennätys

Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive on tänään siirtänyt koko tuotantonsa kolmeen vuoroon. Kerta on ensimmäinen yhtiön historiassa, tiedotteessa kerrotaan.

Taustalla on yhtiön mukaan Mercedes-Benz-mallien vahva kysyntä. Yhtiön valmistusliiketoiminnan johtaja Pasi Rannus sanoo, että yhtiö tekee tänä vuonna uuden tuotantoennätyksen.

Vielä tammikuussa autotehtaalla työskenteli työnjohdon alaisuudessa noin 1900 ihmistä, kun tällä hetkellä luku on noin 3500.

Kasvu vaikuttaa jopa työmatkaliikenteen yhteyksiin. Yhtiö kertoo, että bussilla pääsee Turusta autotehtaalle jatkossa kolmivuoron tarpeiden mukaisesti.

Yhtiö laajentaa tuotantotilojen lisäksi henkilöstötiloja, ruokalaa ja pysäköintialuetta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme