Mainos
Mainos

Uudet pankkilakot uhkaavat – työehdoista neuvoteltu tuloksetta jo yli viisi kuukautta

Useat ammattiliitot ovat antaneet tänään varoituksen uusista pankkilakoista. Alan työehdoista on käyty neuvotteluja jo yli viisi kuukautta tuloksetta.

Ammattiliitto Nousu on jättänyt ilmoituksen lakosta Nordean Suomen toiminnoissa. Lakko alkaisi huhtikuun 3. päivä varhain aamulla ja päättyisi kuudes päivä puolilta öin.

Ammattiliitto Pro puolestaan ilmoitti uusista lakoista ensin Osuuspankkiryhmässä 26.3.-29.3 ja sen jälkeen Säästöpankkiryhmässä ja muualla rahoitusalalla 9.4.-12.4.

Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro on myös ilmoittanut työtaistelusta ajalle 9.4.-12.4.

Lakot näkyisivät toteutuessaan muun muassa konttoreiden sulkemisina ja asiakaspalvelun heikentymisenä.

Neuvottelut umpisolmussa

Rahoitusalan työehtosopimusneuvottelujen suurin riidanaihe on viikonlopputyön teettäminen ja sen ehdot.

Ammattiliittojen mukaan palkansaajapuoli on valmis tulemaan asiassa vastaan laajentamalla nykyistä paikallista sopimista viikonlopputyöstä, mutta työnantajapuoli on ollut täydellisen joustamaton.

Ammattiliittojen mielestä neuvottelujen umpikuja johtuu ensisijaisesti työnantajapuolen vaatimuksesta viikonlopputyön avaamiseen. Liittojen kanta on, että pankit tavoittelevat yksipuolista oikeutta määrätä työajoista rajoituksetta.

Työnantajien puolesta neuvotteleva Palta puolestaan kommentoi kiistaa aiemmin toteamalla, että liittojen aiemmin hylkäämässä sovintoesityksessä paikallinen sopiminen olisi ollut ensisijainen tapa ottaa viikonlopputyö käyttöön.

Toisaalta työnantajan keskeinen vaatimus oli, että viikonlopputyön toiminta kaikissa olosuhteissa turvattaisiin.

Paltan mukaan työnantajalla olisi ollut mahdollisuus päättää viikonlopputyöstä vasta siinä tilanteessa, jos sopimukseen ei paikallisesta päästäisi. Paltan mukaan tällöinkin viikonlopputyötä olisi teetetty ensisijaisesti vapaaehtoisesti siihen haluavilla.

Viikonlopputyön lisäksi osapuolet neuvottelevat muun muassa palkkauksesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme