Mainos

Uudisrakentaminen hiljeni tammi-maaliskuussa

Uudisrakennuksia aloitettiin tammi-maaliskuussa viidennes vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kaikkiaan rakennustöitä käynnistettiin 5,2 miljoonan kuutiometrin edestä. Muutos johtui lähinnä teollisuusrakentamisesta. Se supistui alkuvuonna 0,8 miljoonaan kuutiometriin, kun luku vuotta aiemmin oli lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä.

Uusien teollisuusrakennusten aloittaminen oli ennätysvilkasta viime vuoden alussa. Tilastokeskus julkisti rakennus- ja asuntotuotantoa koskevat ennakkotiedot tänään.

Niiden mukaan uusia asuntoja aloitettiin alkuvuonna 4400, joka on 7 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Kuutiomäärällä mitattuna väheni toimistorakennusten rakentaminen. Sen sijaan viime vuotta enemmän aloitettiin liike- ja liikenteen rakennuksia sekä julkisia palvelurakennuksia.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot