Mainos
Mainos

Uusmaalaiset Emu -mielisiä

Emun kannatus voittaa vastustuksen kolmella alueella maassa.

Kolmessa vanhassa läänissä on enemmän Emun puoltajia kuin vastustajia. Myönteisimmin yhteiseen rahaan suhtautuvat uusmaalaiset. Myös entisissä Hämeen ja Kymen lääneissä on kannattajia enemmän kuin vastustajia.
Tiedot sisältyvät Taloustutkimuksen mielipidekyselyn jatkoanalyysiin, joka on tehty Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton tilauksesta. Otoksen alueellista kattavuutta on kohennettu laskemalla yhteen kahden kuukauden vastaukset.

Ydinvoimaan suhtautuvat myönteisimmin entisen Turun ja Porin läänin sekä Kymen asukkaat. Kielteisimpiä ovat kannat Pohjois- ja Sisä-Suomessa.
Natoon halukkaita on eniten Kymessä ja Pohjois-Savossa. Tosin niissäkin kannattajien määrä jää 30 prosentin tuntumaan, kun vastustajia on selvästi yli puolet.
Oulun ja Mikkelin läänissä asuvista oli 40 prosenttia kokenut itse tai perheessään työttömyyden vuoden sisällä. Liki kolmannes Lapin, Mikkelin ja Kuopion läänin vastaajista epäilee jonkun perheenjäsenistä tulevan irtisanotuksi tai lomautetuksi seuraavan vuoden aikana. Uudellamaalla vain joka kuudes varautuu työsuhteitten katkeamiseen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme