Mainos
Mainos

Vakuutusyhtiöt pelkäävät vuoden 2000 aihuttamia korvausvaatimuksia

Vakuutusyhtiöt pelkäävät, että vuoden 2000 atk-ongelmat saattavat kaatua niiden maksettavaksi. Suomessa lasku saattaa olla jopa satoja miljoonia markkoja.

Financial Times -lehden mukaan kolme neljästä brittiyrityksestä omaa vakuutuksen, joka korvaa kulut kun tietokone sekoaa vuosiluvuissa.

Pommi piilee lausekkeissa, joissa luvataan korvata "kaikki riskit". Myös Keski-Euroopassa on myös tapana ottaa vakuutus ohjelmistovirheiden varalta, esimerkiksi viruksia vastaan. Vuosi 2000 voidaankin tässä tapauksessa rinnastaa niihin.

Ongelmallista myös Suomessa

Myös suomalaiset vakuutusyhtiöt saattavat joutua korvausvastuuseen.

- Sinänä atk-laitteistoille riskit ovat pienet mutta mahdolliset vastuuvahingot tai toiminnan keskeytykset voi olla merkittäviä. Se riippuu yrityksen koosta ja siitä miten riski totetuu, toteaa toimitusjohtaja Veli Kalle Tavakka Otso Keskeytysvakuutuksesta.

Suomessa riskiä pienentävät varovaiset vakuutusehdot. Ohjelmavirheen aiheuttamia vahinkoja ei yleensä korvata ja lisäksi häiriöltä vaaditaan äkillisyyttä sekä ennalta arvaamattomuutta, mitä kolme vuotta etukäteen tunnettu ongelma tuskin on.
(MTV3/Pekka Nykänen)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme