Mainos
Mainos

Valion tulos kutistui

Valion viime vuoden tulos rahoituserien jälkeen supistui lähes 80 prosenttia vuotta aiemmasta. Meijeriyhtiön tulos jäi nyt kolmeen miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden 14:ään.

Konsernin liikevaihto kasvoi viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, yhtiö kertoi tänään julkistamissaan tilinpäätöksen ennakkotiedoissa.

Valio on jo aiemmin kertonut kehittämisohjelmasta, jonka mukaan suljetaan tuoretuotemeijereitä ja kolmea meijeriä kehitetään investoimalla ajanmukaiseen tekniikkaan.

Viime vuonna Valion kasvu jakautui tasaisesti kotimaan ja ulkomaantoimintojen osalle. Määrällisesti eniten liikevaihto kasvoi nestemäisissä maitovalmisteissa ja juustoissa, mutta suurin suhteellinen kasvu oli kuitenkin jäätelössä.

Kaikkien tuoteryhmien liikevaihto kasvoi lukuun ottamatta lastenruokia. Valio vastaanotti maitoa kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän, ja yhtiön hankintaosuus Suomen meijerimaidosta oli 80 prosenttia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme