Mainos
Mainos

Valmet ja Rauma yhteen

Kaksi suomalaista suuryritystä, Valmet ja Rauma, aiotaan yhdistää. Uudesta yhtiöstä tulee Suomen suurin metallialan yhtiö ja yksi maailman merkittävimmistä metsäteollisuuden koneiden valmistajista. Alustavan aikataulun mukaan sulautuminen astuu voimaan ensi kesäkuun lopulla.

Valtio on Valmetin suurin omistaja 20 prosentin osuudellaan. Myös Rauman suurin omistaja UPM-Kymmene sitoutuu myötävaikuttamaan fuusion syntymiseen. Sulautumisessa Rauman osakkaiden osuus uudesta yhtiöstä asettuu 42,5 prosenttiin ja Valmetin osakkaiden 57,5 prosenttiin. Sulautumisella Valmet ja Rauma laskevat saavuttavansa 400 miljoonan markan vuosittaiset synergiaedut.

Valmetin pääjohtaja Matti Sundberg korostaa, että uusi yhtiö kattaa koko ketjun puunkorjuusta jatkojalostukseen. Näin se pystyy tehokkaasti palvelemaan yhä suuremmiksi paisuvia metsäteollisuuden jättiyhtiöitä. Rauman suurimman omistajan, UPM-Kymmenen pääjohtaja Juha Niemelä vahvistaa Sundbergin puheet. Niemelän mukaan Valmet-Rauma pystyy tehokkaasti palvelemaan globalisoituvaa metsäteollisuutta.

Sundbergista uuden yhtiön pääjohtaja

Fuusiossa syntyvän yhtiön pääjohtajaksi nousee Valmetin Sundberg. Toimitusjohtajan paikka jäisi Rauman toimitusjohtajalle Heikki Hakalalle. Hallituksen puheenjohtajaksi kaavaillaan Meritan johtajaa Pertti Voutilaista. Alustavan aikataulun mukaan sulautuminen toteutuu ensi vuoden kesäkuun lopussa.

Valmetin ja Rauman yhteenlaskettu liikevaihto nousi viime vuonna 23 miljardiin markkaan. Maanantain pörssikursseilla mitattuna Valmet-Rauman markkina-arvoksi olisi tullut 7 miljardia markkaa. Uusi yhtiö kuuluu Suomen merkittävimpiin yksityisiin työllistäjiin, sillä Valmetin ja Rauman palveluksessa on noin 24 000 ihmistä. Ainakaan yhtiöiden johtajien kommenttien perusteella liitos ei johda mittaviin henkilöstön supistuksiin.
-En usko, että henkilöstössä edessä on suuria järjestelyjä, koska Valmetilla ja Raumalla ei ole kovin paljon päällekkäisyyksiä, Sundberg toteaa.

Valmet ja Rauma ovat neuvotelleet yhteistyöstä syksyn mittaan. Fuusioon päädyttiin noin 1,5 kuukautta jatkuneiden keskustelujen perusteella. Yhtiöiden hallitukset siunasivat asian tänään.

Synergiahyödyt arveluttavat

Analyytikot suhtautuvat periaatteessa myönteisesti fuusioon. Uuden yhtiön useat toimialat ja yhdistymisen synergiahyödyt kuitenkin epäilyttävät joitakin alaan perehtyneitä analyytikoita. Positiivisena asiana markkinoilla nähtiin fuusioyhtiöiden yhteinen asiakaskunta metsäteollisuudessa. Myönteisenä nähtiin myös se, ettei yhtiöillä ole paljon päällekkäisiä toimintoja. Sen sijaan yhdistymisen tuloksena syntyvä "sillisalaatti" eli useita toimialoja sisältävä konserni ei perinteisesti kiehdo sijoittajia. Uudessa yhtiössä on metsäkoneita, kuitutekniikkaa, voimansiirtoa, paperikoneita, kartonkikoneita, automaatiota, venttiilejä, kivenmurskaimia, autoja jne.

Markkinoilla uskotaankin, että uusi yhtiö tulee karsimaan useita toimialojaan ja keskittymään yhä voimakkaammin paperikoneisiin ja niihin välittömästi liittyviin toimintoihin. Esimerkiksi metsäkoneet tulevat löytämään uuden omistajan, ja spekulaatioita syntynee yhdistymiseen Partekin Sisu-metsäkoneiden kanssa.

Kurssit nousivat

Markkinoilla fuusiouutinen otettiin myönteisesti vastaan. Molempien yhtiöiden osakkeet vahvistuivat tänään lähes neljänneksen. Valmetin ja Rauman osakkeet kipusivat enimmillään 66 markkaan. Nousua kertyi Valmetille 13 markkaa ja Raumalle 12,50 markkaa.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme