Mainos
Mainos

Vapaavuori: TUI-aluksille haetaan rahoitusta

Hallitus vakuuttaa, että se pyrkii osaltaan varmistamaan rahoituksen STX:n Turun telakalta tilatuille kahdelle risteilijälle. Laivat on tilannut saksalainen TUI-varustamo.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa, että valtio edesauttaa vahvasti tällaista ratkaisua.

– Helppoa se ei ole, varsinkin jos yhtälöön ei sisälly näkymää pitkäaikaisemmasta kestävästä ratkaisusta.

Vapaavuoren mukaan hallitus selvittää myös sitä, löytyisikö suomalaisille telakoille uutta omistuspohjaa.

Vapaavuori myös perusteli laajasti, miksi hallitus torjui 50 miljoonan euron sijoituksen STX Finland -telakkayhtiöön. Ministerin mukaan taustalla oli yhtiön huonoksi katsottu taloustilanne.

– Todellisuudessa rahoitusvaje oli huomattavasti suurempi, ja mikä vielä olennaisempaa, kellään ei ollut tietoa siitä, kuinka paljon piikki olisi voinut vielä kasvaa, Vapaavuori sanoi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme