Mainos
Mainos

VATT: Alueelliset tuet työllisyyden kannalta tehottomia

Alueellisten tukien vaikutukset voivat olla vähäisiä tai jopa negatiivisia, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimus.   

Tutkimuksessa selvitettiin Englannissa vuosina 2006–2011 tehtyjen alueellisten tukitoimien kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Julkista rahaa suunnataan monissa maissa alueille, jotka kärsivät heikosta talouskehityksestä ja korkeasta työttömyydestä.   

Tutkimuksessa havaittiin, että työllisyys kasvaa tuetuilla alueilla ilman tukea jäävien alueiden kustannuksella. Lisäksi työllisyysvaikutukset katosivat kokonaan, kun tukitoimet päättyivät.

Tutkimustulos viittaa VATT:n mukaan siihen, että Suomen laajamittaiset alueelliset toimenpiteet voivat olla kallista ja tehotonta politiikkaa, jos tavoitteena on lisätä kokonaistyöllisyyttä.   

VATT:n erikoistutkija Elias Einiön ja London School of Economicsin professori Henry Overmanin tutkimuksessa selvitettiin Englannissa tehtyjen alueellisten tukitoimien vaikutuksia 30:n huono-osaisuudesta ja heikosta taloudellisesta kehityksestä kärsineen alueen työllisyyteen ja yritystoimintaan.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme