Mainos
Mainos

Vattenfall päättää syksyllä Imatran kaasuvoimalasta

Ruotsalainen voimayhtiö Vattenfall AB tekee lopullisen päätöksen Imatralle rakennettavasta kaasuvoimalasta tänä syksynä.

2,5 miljardin hanke on on enää kiinni kaasunostosopimuksista. Yhtiö on neuvotellut kaasun tarpeestaan Neste-konserniin kuuluvan Gasumin kanssa, ja myös suorasta ostosta Venäjältä.

-Investointipäätöksen avoin kohta on kaasun hinta. Gasumin kanssa on käyty tiukkoja neuvotteluja kilpailukykyisistä ehdoista, kertoi Vattenfallin viestintäpäällikkö Håkan Nylund. Hänen mukaansa lopulliset ratkaisut tehdään marraskuussa, jonka jälkeen teholtaan Loviisan atomivoimalaa vastaavan laitoksen rakentaminen alkaisi välittömästi. Hankkeelle myönnetty ympäristölupa ei ole poikinut yhtään valitusta: voimalan vaikutukset luontoon ja muuhun ympäristöön on arvioitu vähäisiksi.

Enson Imatrankosken tehtaiden alueelle suunniteltu kombivoimala käsittäisi lopullisessa muodossaan kaksi voimalayksikköä, jotka molemmat tuottaisivat sähköä 350-450 megawattia. Ensimmäinen yksikkö olisi valmiina vuonna 2000. Rakentaminen tulee työllistämään 300 ihmistä yksikköä kohti ja itse laitos toisi Imatralle kolmisenkymmentä uutta työpaikkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme