Mainos
Mainos

Venäläinen sähköyhtiö Suomen markkinoille

Venäläinen energiayhtiö Rao Nordic Oy pyrkii Suomen sähkömarkkinoille aktiiviseksi toimijaksi. Yhtiö kaavailee lisäksi, että tulevaisuudessa pääsisi Suomen kautta muihin Pohjoismaihin ja edelleen Euroopan sähkömarkkinoille.

Rao Nordic Oy perustettiin viime syksynä ja sähkön myynnin yhtiö aloitti joulukuussa. Raon emoyhtiö Rao Ues of Russia on tuonut sähköä Suomeen jo 1980-luvun alusta lähtien. Nykyään Venäjältä tuotavan sähkön osuus on noin 10 prosenttia maamme kokonaiskysynnästä. RAO Nordic Oy:n tuoman sähkön osuus kokonaistuonnista on tänä vuonna noin viidennes.

-Voimme käydä vapaasti kauppaa kaikkien pohjoismaisten kumppanien kanssa, kun olemme rekisteröityneet kaikilla NordPoolin markkina-alueilla, RAO Nordic Oy:n toimitusjohtaja Oleg Zakataev toteaa yhtiön tiedotteessa.
RAO Nordic Oy työllistää Suomessa kuusi henkilöä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme