Mainos
Mainos

Verohallinto iski työmaille – näin monelta puuttui veronumero

Verohallinnon valtakunnallisen tehovalvontaiskun perusteella veronumero näkyy useimmilla suurilla työmailla. Veronumeron on pitänyt näkyä pakollisessa työntekijän tunnistekortissa maaliskuun alusta lähtien.

Tarkastetuilla työmailla veronumeroerkisteriin oli merkitsemättä vain 38 työmailla työskentelevää työntekijää. Tunnistekortti puuttui 21 henkilöltä.

Verohallinto teki tämän kuun alussa tehovalvontaiskun, joka toteutettiin yhdessä Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen, Eläketurvakeskuksen ja poliisin kanssa. Iskussa tarkastettiin 86 työmaata ympäri Suomen. Työmailla työskenteli yhteensä 2577 työntekijää.

Ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnon Verotarkastusyksiköstä sanoo tiedotteessa, että veronumeron osalta asiat etenevät oikeaan suuntaan.

Verohallinto ja muut viranomaiset jatkavat tehostettua rakennustyömaiden valvontaa. Valvontaan liittyy myös ohjausta uuden lainsäädännön velvoitteista.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme